torstai 18. elokuuta 2011

Aamunaamat.




Oma jälkikasvuni on mielestäni suloisimmillaan aamulla, vasta sängystä kömpineenä.
Tukka takussa ja silmät sikkaralla, haukottelevat.

Molemmat tykkäävät herätä rauhassa.
Välillä, kun aamulla tulee paniikkikiire, ja vaatteet pitää repiä jo sängyssä päälle.
Kengät matkalla eteiseen. Silloin ei mikään suju. Yhtään mikään.
Parhaimmillaan molemmat lähtevät itkun kanssa ovesta, kuin myös äiti...




YRITÄN, saada ne hereille hyvissä ajoin jotta aamu olisi lempeä.
Hämärässä huoneessa lastenohjelmia pieni hetki ennen päiväkotiin lähtöä.
Tytönkin, eskarilaisen puen monesti sohvalla päiväkotiaamuisin.
Ja pojan puen aina. (viikonloppuisin tosin ei palvelu näin hyvin pelaa ;))


Lellipentuja, ehkä joku voisi sanoa. Mutta itse ainakin saan sitä ruoskaa heiluttaa ihan tarpeeksi päivän mittaan muutenkin. Joten suotakoon tämä heille.
Meillä saa myös syödä tv:n ääressä, oli sitten arki tai pyhä... (kivittäkää vaan)



Nukkumisjärjestelyjä meillä on rukattu muutenkin lähiaikoina.
Lapset tuppaavat tulla viereeni joka yö. Ja tyttö on ruvennut tahtomaan sinne jo illasta, nukahtamaan.
Eikä siinä mitään. Minä RAKASTAN nukkua heidän kanssaan, mutta
sänkyni on mallia 120cm leveä.
Sinne ei kovin hyvin kolme ihmistä mahdu.
Ja monesti minä olen se joka väistää sohvalle kahden aikaan yöllä.


Nukun muutenkin nykyään äärettömän huonosti (tai siis nukahdan kyllä, sitten joskus kun nukahdan, mutta yöt jäävät naurettavan lyhyiksi ja univelka kasvaa..)
Erään alkuyön unettomina tunteina keksin ratkaisun.
Pojan sänky minun huoneeseen. Minä ja tyttö minun sänkyyni.
Siitä vaan molemmat sinne nukahtamaan, mitä väliä.
Kunhan kaikki nukkuvat jotenkutenhyvin.
Ja mahd. vähillä yöherätyksillä.


Ja kyllä meillä on noin viikon verran nukuttu paljon paremmin.
Poika on onnesta soikeena kun saa "muuttaa" äitin huoneeseen.
Jossain vaiheessa raahataan hänen lelunsakin sinne.
Saa ISOsisko sitten oman ISOJENtyttöjen huoneen :)



Kuvanäytteet maailman söpöimmistä aamunaamoista, jotka huomenna taas rantautuvat helmoihini iskän kotoa.













































































































































































Näin meillä. Kuis teillä?






6 kommenttia:

  1. Miksi,oi miksi nuo kuvat ovat tuollaista pikselimössöä, vaikka omissa tiedostoissani ovat oikein hyviä. Argh!

    VastaaPoista
  2. Hei muru,

    mulla on ikävä teitä. Ihania aamunaamoja! <3 Millois ois klassisen naggara-illallisen aika?

    VastaaPoista
  3. Siiri: Meillä on myös kova ikävä teitä!
    Ens viikolla lapset on mulla ti-pe.
    Eli ti-ke-to illat kävis?

    VastaaPoista
  4. Keskiviikko it is then! Meille vai teille, kultasein? Mie pääsen neljält.

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista